— Sinä olet niin onnettoman näköinen, ettei se mahda olla hauska pyyntö.
— Sinun pitäisi siellä tanssia.
— Sooloa! huusi Silla.
— Niin kai, he tulevat itse vielä pyytämään.
— Mistä he tiesivät, että minä tanssin?
— Tohtori Allen, rehtorimme poika, joka nyt hoitaa isänsä virkaa koulussa, on nähnyt sinun esiintyvän jossakin Helsingin arpajaisissa.
— Niin, Aimo, on vaarallista ottaa vaimokseen tällainen julkisten taiteitten tulkki.
Ovikello soi. Tohtori Allen oli pitänyt kiirettä. Tuttavuus solmittiin kevyesti. Olivathan he kaikki saman piirin ihmisiä, harrastivat samoja asioita, olivat saaneet samanlaisen kasvatuksen. Tohtorilla oli nuotit Anitran tanssiin mukanaan, ja kun Sillan suostumus oli saatu, avattiin flyygeli ja Allen soitti.
— Te soitatte mainiosti, sanoi Silla. — Soitatteko illalla juhlassa myös minulle?
— Soitan, jos tahdotte. Teidän tanssinne oli hurmaava silloin seurahuoneella, puhui Allen sointuisalla matalalla äänellään. Silla sävähti, sillä ääni hurmasi ja siveli häntä omituisella lumollaan. Tohtori hymyili. Tuntien äänensä suuren voiman hän käytti sitä, milloin leikki huvitti, mutta hyvin harvat naiset olivat hänestä sen arvoisia.