— Pitääkö sitä harjotellakin? kysyi Aimo.
— Niin, kuinka te tahdotte, rouva Vaski?
— Tietysti, sanoi Silla, — minä haen vain huntuni.
Se ilta oli Sillasta hurmaava, yleisö oli haltioissaan. Olivathan he saaneet Helsingin hienon kaunottaren kaupunkiinsa, itse sulouden kukan, johon tohtori Allenkin oli ihastunut, piti hänelle seuraa koko illan. Tohtori Vaski sai tanssia kaupungin neitosten kera, sillä Silla tanssi aina muiden kanssa, ja illallispöydässä hän sai parikseen kaupunginlääkäri Kaislan rouvan, jonka mies ei koskaan näyttäytynyt huvitilaisuuksissa. Hänellä oli aina työtä — tai seikkailuja! kuiskailtiin. Tätä juhlaa seurasi toiset perhekutsut toistensa perästä, aina tanssia, soittoa ja laulua. Huvitteluhalu oli tarttunut kuumeena hiljaisiin kaupunkilaisiin. Tahdottiin rientää, ennenkuin yliopistonuoriso lähtisi pääkaupunkiin, ja niin pelattiin tennistä kaiket aamupäivät, heitettiin keilaa, oltiin kävelyillä, souturetkillä, päivällisillä ja illallisilla, kunnes kaikki tunsivat olevansa kuin samaa perhettä.
Silla kukoisti ja iloitsi, sai näytellä kauniita pukujansa, olla koko kaupungin vaateparren määrääjänä, jonka jokaista liikettä ja sanaa tarkattiin ja yritettiin jäljitellä. Kukaan ei kuitenkaan päässyt hänen tasalleen — tohtori Allen välitti vain Sillasta, ja hän oli erehtymätön kauneuden ja hienouden tuntija.
Aimoa tämä elämä rasitti. Hänellä oli omassa koulussa paljon työtä ja vielä lisäksi kauppakoulussa iltatunteja. Keskeneräiset tieteelliset työt vaativat myöskin aikaa ja voimia. Niinpä ei päivät riittäneetkään, piti käyttää öitäkin. Raha-asiat vaativat työtä, uusia tuloja, sillä matka oli ostoksineen tullut hyvin kalliiksi, vaikka koti olikin saatu myötäjäisiksi. Aimolla oli sitäpaitse opintovelkoja, ja viransijaisuusvuosinaan hänen oli täytynyt mennä vekseleihin. Saatuaan ensin toverien nimiä, piti sitten tehdä vastapalveluksia, kunnes tila oli käynyt jotenkin uhkaavaksi. Nyt hän kyllä olisi ollut säännöllisillä tuloillaan turvattu, kunhan vain voimat kestäisivät.
Hän vältteli huveja yhä enemmän ja istui myöhään työpöytänsä ääressä odotellen Sillaa kotiin, kävi yhä kalpeammaksi, meni kylmin jaloin ja pää polttavana unettomalle vuoteelleen, nousi lopen uupuneena mennäkseen päivän raskaaseen työhön.
Silla oli ensin tyytymätön, kun ei saanut häntä kyllin usein mukaansa, mutta pikkukaupungin intiimisyys ollen hänelle aivan uutta oli lumonnut nuoren rouvan, ja hän liiteli kuin päiväperhonen kukasta kukkaan.
Rehtori Allen täytti seitsemänkymmentä vuotta ja koko kaupunki otti osaa siihen juhlaan. Hän oli kaupungin johtomiehiä, kiinni monenlaisissa uudistusriennoissa ja yhtiöissä, laajalti tunnettu kansalainen. Kaupungintalolla oli suuret päivälliset monine puheineen ja ohjelmanumeroineen. Ilo nousi illalla kattoon saakka, sillä olivathan tohtori Allen ja Silla tehneet paraansa isäukon kunniaksi. Aimo piti mestarillisen puheen, jonka sujuva muoto ja lennokkaisuus hurmasi juhlavieraat nostaen mielialan yläpuolelle jokapäiväisyyttä. Puhuminen olikin Aimon vahvin puoli, ja oppilaat ihailivat hänen suurta kykyään luoda eloa historiaan, kuvata luonteita ja henkilöiden ulkomuotoa, antaa aikakaudellinen tausta, yhdistää monet langat yhdeksi säikeeksi ja tunti tunnilta punoa ehyt ja ymmärrettävä kokonaisuus arvoituksentapaisista historiallisista tapahtumista. Hän ei tosin uskonut johtaviin aatteisiin, pysyi tosiasioissa, joissa omalla terävällä älyllään löysi rengastumista, kohtaloiden ja tapahtumain yhteen liittymistä. Vertaillen niiden painoisuutta, hän kyllä oman minänsä subjektiivisuudella näki, kuinka suuret tunteet ja kansojen ja yksityisten ihmisten pyhä innostus määräsivät kohtaloita, mutta sittenkin myönsi objektiivinen tiedemies hänessä järjen voiman kaiken perustaksi. Hän valmisti aina ja puhui loisteliaasti, pukeutui hienosti eikä oppilaat keksineet mitään ivan taikka vehkeilyn aihetta. Silla oli ollut hänen oppilaansa yhteiskoulussa ja silmittömästi rakastunut häneen niinkuin useimmat naisoppilaat. Aimo tiesi sen varsin hyvin ja valitsi joukosta sen, joka häntä eniten miellytti.
Päivällinen venyi myöhään iltaan ja Aimo tunsi olevansa hyvin väsynyt, voi huonosti ja hiipi kenenkään huomaamatta pois juhlasta rientäen kotiin, riisuutui ja nukkui, mutta hyvin levottomasti, heräten keskellä yötä koviin tuskiin.