— Silla, Silla! huusi hän pimeässä huoneessa, ja kamala tunne tärisytti häntä. Kummallinen uni taikka näky, mikä lienee ollut, oli niin elävänä hänen mielessään, että hän tuijotti lattialle, näkisikö siinä vieläkin paarit. Niillä hänet oli kannettu ulos pimeään yöhön, siellä paleli ja kammotti. Sitten hänet nostettiin outoon huoneeseen ja laskettiin leposohvalle pää hyvin alhaalla. Kaksi miestä ja nainen kumartuivat katsomaan häntä, ja märkä vaippa heitettiin hänen ylleen. Sitten kaikki hävisi.
— Silla! huusi Aimo ja tuska vei häneltä voimat, ja hermostuneen pelko, ettei kukaan sattuisi tulemaan pitkiin aikoihin, kauhistutti. Samassa vanha palvelija Karoliina tuli kiireesti keittiöstä. Hän oli kuullut tuskaisen huudon.
— Onko tohtori sairas?
— Voi, Karoliina, juoskaa pian apteekkiin ja tuokaa sieltä jääpussi ja jäitä.
Karoliina meni ja pian sen jälkeen tuli Silla kotiin. Hän kyllä säikähti, vaan ei menettänyt malttiaan, meni heti soittamaan lääkärille, ja Kaisla tuli juuri kun jäät oli saatu kääreeseen.
Kuume oli korkea eikä ottanut aletakseen. Kaisla soitti sairashuoneelle pyytäen valmistamaan leikkausta varten ja jäi itse sairaan luo. Aimo kesti urhoollisesti aamuun asti ja kun ei tuska hellittänyt eikä kuume alentunut, pyysi hän itse leikkausta. Tohtori oli samaa mieltä ja sairashuoneelta tuotiin paarit, joilla Aimo kannettiin Alfaan. Se oli yksityisen sairaala, erään neiti Hallan, sanottiin Aimolle ja Sillalle. — Muuta sairaalaa ei ollut, paitsi vaivaistalolla, ja Alfassa Kaisla oli tehnyt lukuisia leikkauksia ja saanut pienellä paikkakunnalla hyvän lääkärin maineen. Lääkäri vakuutti, ettei tämä ollut millään tavalla vaarallinen leikkaus eikä poikkeuksellinen, mutta kuitenkin ajoissa tehtävä. Sillaa hirvitti, niin että tuskin pysyi jaloillaan. Ja kun Kaisla kehotti häntä jäämään kotiin, vaipui Silla vuoteelleen ja antoi vanhan Karoliinan hoidella itseään.
Miehet astuivat tasaisesti kantaessaan paaria harjua kohti, jonka rinteellä sairaala oli. Aimoa hirvitti ja vilutti, mutta tuska tuntui helpottavan ja hän vaipui hetkeksi horroksiin. Sairaalan portaissa hän heräsi täyteen tajuntaan virkeämpänä entistään, tuntematta mitään kipua. Hän ilmotti siitä lääkärille ja kuume mitattiin. Se oli tuntuvasti laskenut, mutta sairaalaan hänen piti jäädä siksi, kunnes varmemmin nähtäisiin taudin kehitys.
Joku puuhaili hänen vuoteensa pään takana ja paksut lihavat kädet pitelivät Aimon tyynyjä. Nuo kynnettömät, tylpät sormet inhottivat häntä ja vaistomaisesti hän käänsi päätään nähdäkseen, kenelle ne kuuluivat, ja näki pullean poven, lihaiset kasvot ja pienet uniset silmät, vai lienevätkö valvomisesta turvonneet. Nainen liikkui ihan kuin kone olisi häntä kuljettanut eikä ihmisen jalat, ja Aimo ajatteli: — Jos hän nyt tuohon lattialle sattuisi kaatumaan, niin siihen hän nukkuisi, siksi uniselta hän näyttää.
Mutta ihmiskone vieri koko päivän sairaalan eteisessä ja huoneesta huoneeseen, pysähtymättä kantaen ruokaa ja vaatteita ja toimittaen kaikenlaisia intiimiä tehtäviä. Hänellä näytti olevan koko sairaala lihavissa, kynnettömissä käsissään.
Illalla hän vatkasi jotakin nestettä juomalasissa lusikalla ja tuoden sen Aimolle sanoi: