— Hermia!
— Niin, eikö muka muuttuneet?
— En tiedä, minä tahdoin silloin unohtaa, enkä ole voinut, nyt sen tiedän.
— Minun tapaiseni ihmiset ovat kaviollisia peikottaria.
— Siltä tuntuu, sanoi Aimo uhitellen.
— Ja muutamat rakastajat ovat taikauskoisia pelkureita.
— Entä sinun rakkautesi, mikset pitänyt kiinni minusta silloin?
— Tahtoisitko sinä syleillä raihnaista naista? Minä olin nähnyt sinut vain sairaana, sanoi Hermia kiduttaen Aimoa halveksivalla hymyllään.
— Emme ole siis toisillemme mitään velassa?
— En neuvoisi ketään jättämään velkaansa maksamatta minulle! sanoi
Hermia säihkyvin silmin.