— Minusta tuntuu kuitenkin kuin kuume vaivaisi meitä kumpaakin.
— Miksi et sitten ajoissa tullut minun luokseni ja sammuttanut janoasi!
— Sinun laisiasi naisia ei haeta, heidän pitää itse tulla.
— Niin, sinun laisesi mies ei sitä tosiaankaan uskaltaisi. Sinä et tiedä, kuinka minä janoon sellaista miestä, joka jaksaisi minut lannistaa, jännittäisi voimani äärimmilleen ja tuottaisi minulle kärsimyksiä, nöyryytystä ja huutaisi voitonvarmana: — Sinä olet minun vaikka horna meidät veisi!
Hermia nauroi hermostuneesti ja katsoi kiiluvin silmin Aimoon.
— Ei sellaista miestä taida tulla, sinä olet diabolinen. Se kuuluu olevan sitä oikeata, suurta kauneutta ja sinussa on sitä!
— Minun pitää siis elää voimattomien verestä, imeä ne tyhjiksi ja heittää sitten menemään! ilkkui Hermia.
— Sadun seireenit tekivät niin.
— Nykyaika taitaa kasvattaa tosiseireenejä.
— Kuka tietää, eikö jokapäiväinen verenvuodatus ole tehnyt sinua pedoksi, sanoi Aimo.