— Hoo, minä en tahtoisi kärpästäkään musertaa, kuolema on minusta kauhea! huusi Hermia.
— Mutta kun se tulee hiljaa ja hiipien, silloin se lienee tervetullut.
— Silloin kuolema on pelastaja ja minä kiitän sitä sairaitteni puolesta.
— Suuremmoista laupeutta!
— En milloinkaan nuku niin levollisesti kuin kuoleman käytyä sairaalassani. Aimoa värisytti.
— Säikytkö sinä, noo, avaahan silmäsi ja katso, miltä näyttää täysverinen hirviö!
Hän nauroi niin herttaisesti täynnä onnekasta riemua ja elämänhalua, että Aimon kamala tunne huuhtoontui tuntumattomiin.
— Voi teitä, oppineita ihmisiä, ette ole miehiä ettekä naisia. Aivotyönne kuluttaa teistä kaiken polttoaineen pitäen ruumiinne ja sielunne orjanaan. Rakkaus on teille paperille pantavia, verettömiä kamarihaaveita. Voitte ihailla esteettisesti kauniita muotoja, mutta elosta sykkivä ja rakkaudesta vapiseva olento on teistä vastenmielinen ja elämän ja kuoleman kiihkeä taistelu kauhistaa teitä. Teidän kuumeenne ei siedä raitista vettä, se tarvitsee kiinakapselin!
Hermia oli istunut Aimon vuoteen reunalle ja katseli häntä säälien.
— Kukin elää niinkuin jaksaa, sanoi Aimo.