Hänen siniset silmänsä paloivat tummina ja pyöristyneet hartiat nousivat voimakkaina. Hän oli kasvanut.
— Tiedätkö, minun armeijani on tullut takaisin. He ovat kaikki tyyni minun hoidossani jälleen. Ennen he aina valittelivat surujansa ja me itkimme yhdessä. Nyt meillä riittää iloa tuomisiksi ja läksiäisiksi.
— Ja vaivaisetkin ovat ruusunpunaisia.
— Tulehan huomenna mukaan katsomaan, löydätkö sysimustia.
Kun seuraavana päivänä menin häntä noutamaan, kuulin eteiseen kiihtynyttä sanakiistaa.
— Sinä tulet kuin kutsuttu, sanoi Helga. — Tässä on Eeli ja tässä
Naema.
Minulla oli ollut selvä kuva miehestä, mutta hänet nähdessäni se hävisi ollen aivan väärä. Kättäni puristi luja ja hieno herrasmiehen käsi ja silmiini katsoi kaksi avonaista silmää, joissa vielä paloi kiistan kiivaus. Hän voitti minut ehdottomasti. Hänen hienostunut käytöksensä, miellyttävä joustavuutensa ja mairitteleva huomaavaisuutensa voitti pikku minäni. Mieltymistäni häiritsi vain ajatus: minkä vaikutuksen teen minä häneen? Hänen sileän pintansa takaa en saanut mitään selville.
— Te tulette kuin kutsuttu, sanoi hänkin. — Helga tahtoo välttämättä mennä tervehtimään erästä kuolevaa armeijalaista.
— Kuolevan tahto on täytettävä. Se on minulle pyhä asia.
— Hänessä voi olla tarttuva tauti, mitä tahansa! intti Horros.