— Niinkuin kuolema toisinaan äkkiä kohtaa, — sanoi äiti.
— Minä kysyin: kuinka, älkää peitelkö!
— Rakas Uuras, äiti ei kai voi muuta sanoa! — huomautti Leena.
— Äiti tietää sen.
— Älä kiivastu!
— Tämä asia koskee minua hyvin läheisesti, ja nyt minä tahdon sen tietää.
— Vaimosi tietää kaikki, minä olen jo kertonut hänelle. Ja nyt, poika, ole mies ja tulkaa toimeen keskenänne.
He jättivät asian sillä kertaa, ja Ulla-emäntä lähti kotia kohti samana päivänä.
Suru oli Leenalle vierasta. Hän ei sitä vielä tuntenut missään muodossa eikä voinut ymmärtää miehensä tuskaa, joka suorastaan loukkasi häntä.
— Äiti on kertonut sinulle. Puhu, älä kiusaa minua! — sanoi Uuras.