Eliisa juoksi pois, ja Uuras jäi yksin, tuijotti eteensä, hapuili ilmaa ja hoippui tuolilleen, jääden siihen kuin nukkunut.
Hetken kuluttua hän haki hyllyltä kirjan yrittäen lukea, mutta heitti sen, alkaen taas miettiä ja kävellä, kunnes väsyi ja lopultakin syventyi kirjaan tehden paperille muutamia muistiinpanoja.
Oli jo myöhäinen yö, kun Leena astui sisään yllään väljä yöpuku.
— Terveisiä juhlasta! — sanoi hän läheten Uurasta. — Näin täältä valoa ja tulin sanomaan hyvää yötä.
— Hyvää yötä! — murahti Uuras liikahtamatta.
Leena laski kätensä hänen olalleen.
— Joimme sinun maljasi, ja kaikki kaipasivat sinua juhlassa!
Uuras kääntyi äkkiä häneen päin.
— Leena!
— Niin, samppanja taisi mennä päähän. Minua huumaa, annahan kätesi. Oo, miksi sinä noin katsot? Onko tämä ensi kertaa? Sanoinhan jo päivällä, että tahdon taas pitkästä ajasta juoda samppanjaa. Olen kiusannut itseäni kotona, kun et tullut mukaan. Nyt osaan yksinkin. Hyvää yötä, osaan minä yksinkin mennä nukkumaan. Hyvää yötä!