— En suinkaan. Olemme niin vanhoja ja läheisiä ystäviä, että on voinut olla paljonkin — —
— Sen, mitä nyt esitän, ei pitäisi siis olla niin perin outoa, — huomautti Fors yhä hymyilevänä.
— Se on niin raskasta, — sanoi Leena hiljaa.
— Sen käsitän, olettehan niin paljon uhrannut, paljon tehnyt Uuraan hyväksi. Teidän viisautenne ja viehätysvoimanne on saanut koko kaupungin uskomaan Uuraasta suurta.
— Niin, se on ollut riemuani! — huudahti Leena kuin elpyen.
— Hm, saippuakupla voi heloittaa jonkun aikaa merkillisen viehättävissä väreissä.
— Jos hän on ollut saippuakupla, on koko kaupunki kuvastunut hänessä, ja me olemme kai olleet hullunkurisia muodoltamme, pöhöttyneitä, pikkuisia ja pitkäkorvaisia — — enpä tiedä!
— Älkää naurako, Leena-rouva, te olitte itse heidän joukossaan, mutta Uuraalle se oli hyvä afääri!
— Herra pormestari!
He katsoivat toisiinsa, Leena punastuen suuttumuksesta ja Fors kylmästi hymyillen.