— Se on jo liian myöhäistä.
— Riippuu siitä kenen kanssa.
— Täytän jo pian viisikymmentä, — sanoi Leena hymyillen.
— Ja minä viisikymmentäkuusi ja pyydän teitä vielä kerran vaimokseni!
Fors oli noussut, astui lähemmäksi ja katsoi jännittyneenä Leenaan, joka katse poispäin luotuna ei kieltänyt eikä myöntänyt.
— Otaksutaan, — sanoi Leena viimein, että Uuras suostuu ottamaan vastaan takuunne, vaikka saakin kuulla ehtonne. Silloin minäkin suostun teidän viimeiseen kunnioittavaan tarjoukseenne, — ja hän painosti joka sanaansa, samalla kuin tumma puna nousi kaulalta poskille. — Vielä yksi ehto: meidän on kaikkien kolmen yhdessä käsiteltävä tätä sopimusta.
— Niinkuin tahdotte.
Fors oli juuri lähdössä, kun Uuras saapui kotiin, ja selitti tälle miettineensä tarkemmin konepajan perustamista ja olevansa halukas jatkamaan keskusteluja.
— Niin, olenhan vuosien kuluessa tottunut pitämään sinua ja Hilliä liikekumppaneina, — sanoi Uuras vilkastuen.
— Ja hyvinä perhetuttavina. Rouva Uuras ja minä olemme hyvin vanhat ystävät, jo ennen sinun kaupunkiin tuloasi, — lisäsi siihen Fors.