— En ymmärrä — tämä on niin kummallista. Leena on sinulle velkaa, mutta sinä et tahdo rahojasi takaisin?
— Puhukaamme takuusta. Minä suostun pyyntöösi ja otan lukuun myöskin tämän summan, jos rouvasi sen sallii.
— Sen minä kyllä käsitän. Olisit heti sanonut.
— Mutta rouvasi kanssa on puhuttu eräästä ehdosta. Hän suostuu antamaan sinulle haluamasi eron, jos minä annan sinulle takuuni.
Uuras tuijotti heihin vuorotellen, vasta hetken kuluttua ymmärtäen
Forsin sanat.
— Nyt ymmärrän. Vaimoni olisi jonkinlainen uhri. Ehkä sinun vaatimuksestasi — —?
— Onko se niin ihmeellistä! — sanoi Leena katsoen Uuraaseen ja jatkoi tukehtuneella äänellä: — Herra Fors on älykäs, rikas, naiset häntä suosivat. Hän rakastaa minua, on rakastanut jo monta monituista vuotta ja pysynyt naimattomana yhä odottaen! — Leenan ääni selveni ja kiihtyi. — Sinä tahdot eroa ja saatkin sen ja vielä takuun päälliseksi. Minun tunteistani sinä et ole välittänyt — miksi sinua nyt säälittelisin? Älä tuijota noin? Etkö sinä voi ymmärtää, kuinka minä kärsin?
Tuska esti Leenaa jatkamasta pitemmälle.
— Nyt ymmärrän täydellisesti. Takuutasi en voi ottaa vastaan. Senhän sinä, Fors, voit kai käsittää. Minä en myy vaimoani. Jos hän muuten tahtoo erota minusta ja kuulua sinulle, niin se on hänen asiansa.
Leena poistui itkien ja vapautuneena kovasta jännityksestä. Uuras oli todellakin mies, oikea mies, ja kaikki muu häipyi Leenan mielestä yhdentekevänä.