Oli taaskin syksy, ja puut pudottivat lehtiään Uuraan pienessä puistikossa. Hän istui parvekkeella peitteeseen käärittynä ja oli vain varjo entisestä itsestänsä. Leena ja Eliisa hoitelivat häntä, ja ukki istui portailla tupakoiden.
— Syksy on kaunein vuodenaika, — sanoi Eliisa. — Metsikkö tuolla on kullankellertävä, ja pienten kotien punaiset seinät ja valkoiset akkunalaudat soveltuvat siihen niin mainiosti. Niitä ilmestyy sinne yhä uusia sitä mukaa kuin tehdas laajenee ja osuuksia voidaan jakaa. Minulla on teille, herra Uuras, lämpimät terveiset heiltä. Käyn siellä usein, ja aina he kyselevät tehtaan perustajasta. Te olette heille kuin jokin suojeluspyhä. Karl on liian läheinen ja saa joka päivä taistella ja kinailla heidän kanssaan, mutta kilttiä he silti ovat ja noudattavat sääntöjä.
— Itsehän lakinsa laativat, — sanoi Uuras. — Minä taidan olla samaa lajia kuin työväki. Kun ahersin heidän kanssaan vallan hengen edestä, pysyin aina kireissä väleissä, mutta nyt etäällä ollen ihailen heitä ja ihmettelen, että he niin paljoon pystyvät. Silloin he minua vihasivat, kun heitä parhaiten hyödytin ja palvelin, ohjasin ja aivan kädestä pitäen opetin. Nyt kun olen vain oma varjoni, nyt he minua muka ihailevat.
— Ainahan se aika näkyy polvesta paranevan, — virkkoi ukki koputellen piippuaan portaaseen. — Minä olin vain sellainen kyläseppä, mutta Uuras tahtoi saada tehtaan, ja nyt nämä täällä pyrkivät oikein pajavaltakuntaa rakentamaan. Valmista, valmista tulee elämästä.
— Minua vain pelottaa se, — sanoi Uuras, — että tämä meidän yrityksemme täällä on niin yksinäinen laatuaan.
— Niin, ihmisten pitää itse kunkin taistella ja rimpuilla ennenkuin uskoo, että tuo hyvä tuossa on kyllin hyvää. Se siinä vain on taikana.
Tehtaan pilli soi, ja väki tulvi työstä pitkänä jonona metsänlaitaa kohti, missä kullakin oli oma sievä majansa puiden varjostamana, vaimo ja onnelliset lapset odottamassa.
Mutta sittenkään he eivät olleet hauskoissa kodeissaan tyytyväisiä. He etsivät syitä ja halusivat taistelua, ja kun ei todellisuus siihen syytä antanut, turvautuivat he kuvitteluihin. Taistelu oli alettava itsensä taistelun vuoksi, sillä se on elämää.