— Tässä on housusi, — ehätti Anja.
— Vie hemmettiin! — tiuskaisi toinen.
— Pitäähän sun vetää ne jalkaasi. Ja takki, pistä käsi tuosta — — kas nyt, kun et löydä reikää — — tuonne. Ja malta, niin harjaan tukkasi. Ei noin, vaan istu, en minä muuten ulotu, tuohon pöydän päähän.
Anja komensi, ja Uuras taipui lamaantuneena ja murjottaen.
— Etkö sinä mitään huomaa? — kysyi Anja.
— Mitä minun nyt taas pitäisi huomata? — tokaisi Uuras.
— Katso pöydälle.
— Mitä, tuoko kangas?
— Niinpä niin, se vain kangas.
— Mitä siitä?