II.
Lehvin koulu oli pitäjän ainoita ja ensimmäisiä, rovastin toimesta perustettu vastoin isäntien tahtoa, he kun pelkäsivät siitä koituvan ylettömiä maksuja ja lapsille ajanhukkaa. Kukin ajatteli itsekseen: — En minä vain lapsiani kouluun pane, ei minulle lisämaksuja tarvitse sälyttää.
Kylä kuului rikkaaseen seutuun, missä talot upeina ja uusina muodostivat ryhmiä tai olivat hiukan erillään toisistaan. Naapuruussuhteet pidettiin pyhinä ja loukkaamattomina. Pahoja puheita pelättiin, sillä sellainen vaikutti lamauttavasti läheisten naapurien kesken, missä jokapäiväinen elämä oli kehittynyt aivan yhteiseksi. Pienimmilläkin lomahetkillä pujahdettiin naapureihin, ja lapset tepastelivat yhtä paljon kylän lattioilla kuin kotosalla. Karjat kulkivat samoja kujia rakennusten nurkitse etsien kukin tiensä omiin tarhoihin ja tanhuoille. Koiratkin kujeilivat kylän pihoilla kuten omillaan nostaen yhteisen rähäkän, kun vieras raitilla ajoi. Silloin tulikin niin kova meteli, että jokaiseen akkunaan maantien varrella ilmestyi pää pään viereen ja lapset kelkkoineen, pitkät kynttilät nenässä, pysähtyivät tien viereen katselemaan.
Koululle oli vuokrattu erään talon esitupa luokkahuoneeksi ja sen perällä kaksi kamaria opettajan asuttavaksi. Varsin rauhaisa paikka se ei ollut maantien risteyksessä, josta tiet haaraantuivat asemalle, pitäjän kirkolle ja lähimpään kaupunkiin. Pihan nurkassa oli kiikku ja siinä melkein aina joku kyläläinen tai outo vaeltaja lepoa nauttimassa taivallettuaan pitkät matkat. Ja ensin alussa, kun koulu oli aivan uusi ja outo ilmiö kylässä, kerääntyi tielle aitaan nojautuen kyläläisiä ja ulkokuntalaisiakin katselemaan lasten leikkiä, jota opettaja johti.
Siihen aikaan, jolloin ensimmäiset koulut perustettiin, ei vielä oltu niin vaateliaita opettajain täyspätevyyden puolesta. Lehvin kouluun otettiin opettajaksi muuan nuori pohjanmaalainen nimeltä Tohu. Hän oli itseoppinut, kirjoitti sujuvaa käsialaa toimittaen kylällä kaikki kynätehtävät ja puhui kaunista, puhdasta suomenkieltä ilman minkäänlaista murteellisuutta, niin että häntä Lehvin kylässä pidettiin jo senkin vuoksi herrana.
Opettaja Tohulla oli myöskin laulun lahja; joten hänen johtamansa lastenleikit kävivät erittäin viehättäviksi nurmisella pihamaalla, eivätkä kyläläiset ja sivukulkijat malttaneet olla pysähtymättä katselemaan ja innostuneesti seuraamaan pienokaisten puuhia.
Oli jo syyspuoli kesää, kun Tohu oli saapunut kylään ja heti aloittanut toimintansa niiden muutamain oppilaiden kanssa, jotka olivat heti ensimmäisenä päivänä ilmoittautuneet. Näiden joukossa oli myöskin Lehvin sepän ainoa poika. Uuras oli jo kahdeksan vuotta täyttänyt, mutta suurikasvuisena hän näytti vähintään kymmenen vanhalta.
Hän seisoi nyt keskellä piiriä ja katseli kiinteästi opettajaan, tarttuen lujasti hänen käteensä. Jotkut toiset tekivät samoin, mutta Uuras työnsi heidät syrjään, loistavin katsein anastaen opettajan pariksensa. Silloin opettaja irroitti pienen käden vaatien Uurasta pysymään vielä vapaana.
Nyt järjestettiin leikki, ja opettaja tarttui erään pikku tyttösen käteen. He kaksi ottivat kiinni taas toiset kaksi, pysyen kaikki käsi kädessä, ja niin tavoitettiin vähitellen koko luokka yhdeksi ketjuksi. Lopulta ei ollut muita jäljellä kuin Uuras, sillä "mies se, jota ei kiinni saada" oli opettaja sanonut, ja Uuras tahtoi olla mies. Toisten oli vaikea tavoittaa vikkeläsääristä poikaa, joka kieppui keskivaiheilla viisaasti karttaen ketjun päitä, missä kädet uhkasivat ottaa kiinni. Paraiten hän pysyi turvassa ketjun selkäpuolella, koska etupuolella yritettiin nopeammin muodostaa piiri hänen ympärilleen.
Katselijat huudahtelivat aidan takana jännittyneinä: — Kas noin, käänny ympäri, soh, soh, pujahda aukosta, juokse — juokse, se tavoittaa selästä!