— Ja aivan puhtaasti, — lisäsi hänen miehensä, suomenkielen lehtori kaupungin lyseossa. — Se on ilahuttava merkki, ja suotavaa olisi, että kaikissa sivistyneissä kodeissa…
— Herra Uuras, lehtori… — esitteli Leena keskeyttäen hänen lauseensa.
— Puhuimme juuri suomenkielen käyttämisestä, — sanoi lehtori.
— Niin, se vanha ruotsinkielen hapatus istuu täällä lujassa, mutta nyt olette saanut liittolaisen, herra lehtori, — sanoi Leena viitaten Uuraaseen.
— Hyvin tervetullut, — sanoi lehtori ravistaen Uuraan kättä.
— Parasta on puhua suomea, kun ei ruotsia osaa, — myönsi Uuras.
Lehtori ja Uuras siirtyivät jonkin kummallisen vetovoiman vaikutuksesta herrojen puolelle, ja kohta otettiin esille kunnan polttavin kysymys, joka koski esikaupunkia. Keskustelussa oltiin hyvin halukkaita kuulemaan, mitä Uuras, suuren rakennustyön johtaja, arveli ehdotetusta kaupungin laajentamisesta.
Hän oli heti kaupunkiin tultuaan ja kurjat hökkelit nähtyään aseman ja kosken välillä ryhtynyt itsekseen suunnittelemaan sille kohtaa uusia leveitä liikekatuja ja rakennuksia, suoden mielikuvitukselleen vapaan vallan.
— Kaupungin pitäisi viipymättä ostaa koko ala, kaikki maa kosken toisella puolella asemalle asti. Vaikka se nyt tuntuu olevan syrjässä, muuttuu asia piankin toiseksi, kun liikkeen täytyy vastaisuudessa siirtyä sille puolelle, — selitti Uuras.
— Täytyy siirtyä, miksi niin? Liike on tällä puolella ja saa pysyä! — sanoi vanha kauppaneuvos, jolla oli taloja.