Tytöt erosivat, ja Uuras oli aikoja sitten hävinnyt heidän näköpiiristään.
Kun Uuras saapui rouva Heermanin iltakemuihin, tervehtivät häntä joka puolella iloiset äänet ja silmää hivelevä näky avautui pitkässä huonerivissä. Naisten pukujen vaaleita värejä, verhostimia, ilta-auringon hohdetta, kasvien vihreyttä, kukkien runsautta, kristallikruunuja, maljakoita, koristettuja lamppuja ja hohtavan valkoisia pöytäliinoja.
Kaikki tämä oli hänelle uutta ja lumoavaa, josta hän nyt ensi kertaa elämässään sai nauttia.
— Tervetullut, herra Uuras. Emme kai tarvitse monellekaan esittää, olettehan jo tunnettu meidän pienessä yhteiskunnassamme.
Uuras olisi tahtonut jäädä herrojen huoneeseen, joka oli lähinnä eteisestä, tuntien noloa ujoutta, mutta emäntä ei jättänyt häntä.
— Ei, herra Uuras, teille en myönnä oikeutta jäädä tupakoimaan, kuka sitten tulisi meidän naisten puolelle?
Uuraan oli siis astuttava emännän rinnalla huoneesta huoneeseen. Leena ylpeili uudesta vieraastaan, jolla niin nuorena oli tarmokkaissa piirteissään käskevä ilme, kun vielä lisäksi huhu tiesi, että hän oli erittäin kyvykäs alallaan.
Muuan nuori kirjanoppinut pääkaupungista korjasi silmälasejaan ja sanoi ivaillen:
— Leena-rouvalla on omituinen maku. Seminaristi tai teollisuuskoululainen, hyi hemmetti sellaista puolisivistystä. Mies on tietysti täysi raakalainen.
— Kuulehan, suomea, Leena puhuu herra Uuraan kanssa suomea, — ihmetteli eräs vanhempi rouva.