— Rakastatte — — älkää sanoko sitä sanaa noin kevyesti, se merkitsee niin hirveän paljon!
Uuras vaikeni kalveten ja tahtomattaankin painuen pienelle tuolille tavoittaaksensa pöydältä Leenan lepääviä sormia. Mutta Leena suoristautui ja veti käsivartensa syliinsä leikkiäkseen viuhkallaan, jolla leyhytti Uurasta kohti.
— Siis, näkemiin, näkemiin, rakas ystävä! — sanoi hän äkkiä nousten ja poistuen leikkivien joukkoon.
Uuras nousi samassa ja lähti talosta.
XI.
Oli lauantai, Leenan vastaanottopäivä, jota Uuras oli maltittomasti odottanut saadakseen selvyyttä — — miten ja mistä? Sellainen epätietoisuus kidutti häntä. Oli jotakin olemassa heidän välillään eikä kuitenkaan mitään.
Väki alkoi poistua työmaalta, mutta Uuras antoi vielä muutamia määräyksiä, kun pormestari Fors pysähtyi katukäytävälle ja tervehti.
— Talo nousee nopeasti, — sanoi hän.
— Se on tarkoituskin, — vastasi Uuras.
— Te olette hyvin nopea mies.