— Ei tällä kertaa, — sanoi Fors.
— Eiköhän olisi otettava varteen nuoren miehen kyky? — arveli Hilli.
— Sellainen kyky voi viedä asioissa hiiteen. Huimapää, mikä lienee. Hän on ollut täällä liian vähän aikaa. Eikä se nykyinen rakennustyö kaupungin laskuun todista, kuinka hän selviäisi omintakeisessa yrityksessä. Oppirahat saa aina maksaa, etkä sinä liene kovinkaan halukas maksamaan niitä nuoren hutiluksen puolesta, — sanoi pormestari päättävästi.
Hilli oli kyllä toista mieltä asiasta, mutta Fors oli muuten hyvin terävä ja kaukonäköinen liikealalla, eikä Hilli tahtonut mistään hinnasta tehdä vastoin hänen tahtoaan.
Kun Uuras levottomana etsi tilaisuutta tavata Hilliä saadakseen varovasti tiedustella takuusta, otti Hilli itse asian puheeksi.
— Kuulemani mukaan luulen teille olevan edullisinta kysyä Onttolan patruunalta, eikö hän tällä kertaa rupeisi takuuseen. Jos kerran saatte yhden pätevän nimen, on asia ratkaistu.
Uuras masentui pitäen tätä ehdotusta Hillin puolelta varmana kieltona, mutta samalla häntä vaivasi ajatus, että jos hän tahtoi todella noudattaa kehoitusta — eikä hän muutakaan neuvoa tiennyt — niin täytyisi uudestaan lähetä Leena-rouvaa. Olihan vanha patruuna heikko ja sairas, niinkuin Leena oli maininnut, ja hänen oli vieraana vaikea, ehkä mahdotonkin mennä ilman välittäjää ukon kanssa asioimaan.
Levollisempana kuin edeltäpäin olisi luullutkaan hän vielä samana päivänä pyrki Leena-rouvan puheille.
Oli synkkä talvinen päivä. Aurinkoa ei oltu nähty pitkiin aikoihin, ja raskaat lumipilvet pysyivät paikoillaan kuin vankat vuoret painostaen ja rintaa ahdistaen lyhyinä ja sameina päivinä. Uuras ei kuitenkaan tapansa mukaan pannut merkille ilmoja. Hänelle oli kylliksi omissa asioissaan, joiden tila määräsi hänen hyvät ja huonot tuulensa. Mutta Leena-rouva oli hemmoiteltuna ja herkkänä naisena omien ja taivaankin tuulien vallassa, eikä häntä toisinaan sopinut parhaidenkaan ystävien lähestyä. Kun hänen huono tuulensa puhalsi, ei hän suvainnut olla kotona, ja siihen sai kukin tyytyä.
Uuras kysyi rouvaa, mutta sai kuulla, ettei hän ollut kotona, ja poistui ollen jo ulkoportailla, kun palvelija saavutti hänet selitellen punastuneena: — Rouva sattui juuri tulemaan — — oli ollut kotona, vaikken tiennyt.