* * * * *
Pojat olivat taas olleet öitäkin poissa.
Talonmies ja hänen vaimonsa olivat punaisten urkkijoita, ja Tajun askelia oli tarkoin pidetty silmällä. Eukko seurasi häntä kaukaa, mutta Taju oli tiennyt sen alusta saakka eikä koskaan mennyt suoraan tiedusteluasemalle.
Apu naljaili eukon kanssa, joka lakaisi portaita, vihelteli huolettomana ja kantoi suurta kasvisalkkua, jossa oli "painettua".
— Olisipa äiti nähnyt tänään sen Porras-Louhen matoisen, ainoan hampaan, kun se nauroi minulle. Minä vedin karvalakin päästäni ja valehtelin reippaasti: "Venäjällä kuuluu olevan autuaitten yhteiskunta!" "Niin onkin", sanoi eukko. "Meidän Taavi on siellä sen keisarinsijaisen sahvöörinä!"
— Kumpikohan teistä paremmin valehteli?
— Minulla oli papereita, vastasi Apu. — Mutta kuuleppas nyt, mamma, illalla tulee kymmenen sankaria.
— Jaha, puurokalaasi. Onkin juuri saatu maitoa kolme, sanoo kolme litraa.
— Ihan jo väkisin tulee vesi suuhuni. Enkö minä saa maistaa?
Pikkusen vain.
— Entä kestit?