— Kyllä, mutta hän on nainen ja epäjohdonmukainen eikä siis voi sulattaa sodan julmuutta ja ihmisen tappamista!
— Aiotko siis mennä sotaan, jos tarvitaan?
— Minä menen ja teen siellä sen kuin voin tehdä muita tappamatta. Älä huoli surra, äiti, minä kyllä selviän tästä. Huomenna on taas uusi päivä. Ja tänään on ollut oikein hauskaa.
— Niin, sinun taivaasi on nyt kirkas. Niin kauan kuin Säde säteilee, on sinulla aina kesä, aina pyhä ja aina kaunis ilma, vaikka on kylmä talvi ja sota oven edessä.
— Kun ei vain ajattele, niin meneehän elämä hyvin, sanoi hän ja yritti viheltää.
Olin levollinen, sillä hänen silmissään ja kasvoissaan loisti ilo.
— Kun meille käy hyvin ja elämä hymyilee, niin kaikki ihmiset ovat kultaisia, kauniita ja hyviä. Miksi siis tehdä heille pahaa?
— Säde ja minä pidämme kaikista ihmisistä, sanoi hän lapsellisesti.
— He ovat yhtä kultaisia kuin te itsekin. Mutta ajatteles, ellei Säde olisi sinulle armollinen ja ihmiset tekisivät vääryyttä, julmuutta, ja sinä joutuisit kärsimään, kestäisikö uskosi hyvään?
Apu punastui.