Apu vaati sitä minulta matkaansa.
— Etkö ymmärrä, että siitä koituu sinulle suuri vaara? Lähdethän muutenkin kovin myöhään, sanoin.
— Samantekevä. Minä tahdon ja tarvitsen sen!
Hän tarttui käteeni ja pakotti minut antamaan lappusen itselleen.
Minä olin kuin pelkkä esine hänen käsissään, tahdoton ja voimaton.
Lähtiessään hän kuiskasi:
— Terveiseni Säteelle ja Siiri-tädille.
X
Ensimmäisinä päivinä Avun toistamiseen mentyä tuntui kotona toivottoman tyhjältä, kun Tajukin oli päiväkaudet poissa. Suurena lohdutuksena oli saada tavata ihmisiä, joille hän jotakin merkitsi, ja sen vuoksi menin juttelemaan Siirin ja Säteen kanssa.
— Meillä on ihan kädet täynnä, sanoi Siiri ommellen jotakin vihreää, kovaa vaatetta.
— Kuinka niin?