— Miksi Apu on syntynyt? kysyi Säde lapsekkaalla tavallaan.
— Sankariksi! huudahti Siiri vilkaisten minuun.
— Taivas varjelkoon, sanoin ehdottomasti säpsähtäen. — Se olisi liian paljon ja kuitenkin liian vähän.
— Meidän aikamme etuoikeutta! vakuutti Siiri.
— Etuoikeudet velvoittavat niin paljoon.
— Apuhan on valmis uhraamaan vaikka henkensä! sanoi Säde pikkuvanhasti, ja pieni nykäys pään ylväästi kohotessa ilmaisi hänen ihailuaan.
— Niin, oman henkensä uhraamaan, ottamatta kenenkään muun! myönsin hiljaa.
— Sodassa se on mahdotonta, sanoi Siiri.
Minä en voinut vastata mitään. Mieleeni laskeutui raskas paino. Apu oli siis täälläkin jätetty — uhrattavaksi. Enkä voinut nousta sitä vastaan, loukkaamatta Avun oikeuksia, ehkä katkomatta siteitä ja helliä suhteita.
Olihan Apu itse jättänyt minut epätietoiseksi, kieltänyt aikaisemman vakaumuksensa. Samassa muistui mieleeni, mitä Apu oli sanonut Säteen kammosta tappaa ihmisiä.