Heidänkin sydäntään kalvoi lakkaamaton tuska, ja kaipuun jano tukehdutti rintaa. Heidänkin poikansa viruivat hautaamatta Kauko-Karjalan saloilla, kylissä, soissa, koskissa, järvissä…
Heidänkin rakkaimpansa huusivat apua, janosivat lempeätä muistoa, kaipuuta — annetun uhrin pyhittämistä!
Kaipauksemme otti meidät siivilleen ja kantoi yli maitten ja merien.
Me näimme maailmansodan kentät, sen sadat — tuhannet — miljoonat kaatuneet ja tunsimme jäljelle jääneiden tuskan omassamme.
Se ei ollut lohtua. Se oli kaipuun avartumista ihmiskuntaa syleileväksi. Se vaati uhriemme, miljoonien uhrien pyhittämistä — rauhaa!