Lapset olivat syventyneet omaan jutteluunsa, ja me jatkoimme keskustelua.
— Se on kaikki merkkinä hänen kehityksestään nuorukaiseksi, sanoi
Siiri.
Minä en ollut ajatellut sitä puolta, ja nyt minulle selvisi se uusi, mitä olin havainnut Tajussa ja Avussa.
— Merkillistä. Minä näen vain Avun palvelevan innon lisääntyvän, ja hänen toimeliaisuutensa keksii yhä uutta.
— Apu on tosiaan tavattoman pulppuava ja toisinaan sytyttävä. Oletko nähnyt hänen leikkivän Yrjön kanssa? Yrjö-parka joutuu ihan haltioihinsa kaikesta siitä uudesta ja merkillisestä, mitä Apu tietää kertoa kaarnalaivoista ja niiden retkistä.
— Avulla on erikoinen kyky huvittaa lapsia.
— Hän ei ole leikkivinään. Hän oikein uskoo ja elää mukana kuin olisi vielä kymmenen vanha ja nauttii Yrjön riemusta, kertoi Siiri.
— Jotakin uutta on tosiaan tullut poikien elämään, sen minäkin näen.
— Tiedätkö, Säde? kuulimme Avun sanovan. — Ei taivas, ei maa, ei vesi ole missään yhteydessä sen kanssa, mitä minä odotan. Tämä syksy ja talvi eivät ole minun oikeaa aikaani. Nehän ovat aina ennenkin olleet vain siltana, mutta milloin alkaa oikea elämä?
— Kun tulemme vanhoiksi ja rumiksi, ärsytti Säde.