ORAS (tähystellen yhä hyllylle). Mikä sinua niin naurattaa?
ORVOKKI. Se, että Maria täti tahtoo olla oikea äiti, ei ole huomaavinaan minun pahaa sisuani. On niin hyvä, että oikein kiukuttaa!
ORAS. Jos olisi paha, olisit sinä vielä pahempi.
ORVOKKI (istuvat sohvaan). Minun on ikävä! Täällä kuolee! Minä tahtoisin käyttää väliin kynsiäni, tehdä jotakin oikein häijyä, raapia, purra, karata!
ORAS. Se on kaikkien lastenkotolaisten tautia. Tiedätkös mitä minä tein, kun se tauti tuppasi tulemaan?
ORVOKKI. Sinä livistit ja jouduit kiikkiin.
ORAS (aikoo polttaa, mutta Orvokki estää). En minä niin tuhma ollut. Minä sepitin rosvojuttuja, keksin pöyristyttäviä kohtauksia, kuinka rosvot uhrejaan kiusasivat. Koulussa sain pojilta viisikymmentä penniä jutusta. Jos se oli liian lyhyt, sain selkääni, jos se oli pitkä ja ikävä, rupesivat pojat ulvomaan.
ORVOKKI. Nyt niinä suljen kaapin ja sitten sinä saat mennä.
ORAS (ottaa Orvokilta avaimet). Katsotaan ensin, minkä verran tuossa lippaassa on rahaa!
ORVOKKI. Ei, antaa olla, mitä me rahoista, onhan meillä hauskaa ilmankin. Minä olen niin irti maasta, etten välitä mistään. Teen mitä tahdon, menen minne lystää. Sinun kanssasi vaikka erämaahan!