Rakennus on vanhaa tyyliä, viime vuosisadan keskivaiheilta, sisustus uusittua noudattaen alkuperäisyyttä. Tauluja ei ole, eikä muutenkaan yksilöllistä leimaa.
Nuoret tulevat salista.
SILJA (seitsentoistavuotias, vaalea, herttainen tyttö, hemmoteltu onnenlapsi). Tulkaa, tulkaa, hyvät ystävät! Huh, kuinka on kuuma! (Löyhyttelee viuhkalla.) Nyt maistuu hedelmät. Olkaa hyvät! (Antaa lautasia vierailleen.)
AAPO (eräs nuorukainen, Siljan vieraita). Kuulkaa, nyt olen saanut näytelmän ensi tanssiaisiimme.
AINA (Siljan ikäinen tyttö, myöskin vieraita). Sen hän on itse kirjoittanut. Mainiota, mainiota!
TYTÖT. Itse kirjoittanut kappaleen. (Taputtavat käsiään.)
AAPO. Aina panettelee minua. Luuletteko, (pyörittää sormeaan otsansa edessä) että pääni olisi mennyt hiukan pyörälle?
AINA. Niin mutta kun se ei ole painettu etkä sinä sano kuka sen on kirjoittanut. Vaikka samahan tuo on, kuka on ollut (pyörittää sormeaan otsansa edessä) näin. Se on hyvin hauska kappale. Siinä on eräs mainio kohta, jossa sankarittarella on syvä suru. Hän on ihan mustissa, kiireestä kantapäähän, ja pitkä huntu ulottuu maahan saakka ja pitkässä hameessa on pitkä laahustin, ja hän — — halveksii elämää!
AAPO. Kuulkaa, Aina lupaa näytellä.
KAIKKI. Hyvä, hyvä!