SILJA. Minä menen noutamaan isää. (Juoksee oikealle, mutta samassa
Lumiala tuleekin.) Vihdoinkin, isä, sinä olet kovin myöhäinen!
LUMIALA (noin neljänkymmenen, valpas, teräväkatseinen liikemies, tottunut esiintymään julkisesti kunnan luottamustoimissa ja rahamiehenä ollut paljon tekemisissä ihmisten kanssa ja oppinut punnitsemaan ihmisarvoa). Hyvää iltaa! (Tervehtii Mariaa ja lähellä olevia. Palaa Marian luokse ja laskee kätensä Siljan hartioille puhuessaan.) Hyvää iltaa! No, se on oikein, että neitikin tulee nuorten joukkoon. Te kuulutte muuten niihin, jotka eivät koskaan vanhene.
MARIA. Vanhakin nuortuu tässä joukossa. Minäkin muistan kerran olleeni seitsentoistavuotias, niinkuin Silja nyt.
LUMIALA. No, Silja, miltä sinä näytät seitsentoista vanhana?
SILJA. Voitinko vedon? Minkä näköinen on pankinjohtaja?
LUMIALA. Voitit kuin voititkin. Senhän sinä veitikka tiesit jo edeltäpäin.
SILJA. Kuulitko, äiti, me matkustamme! (Juttelee vieraiden kanssa.)
MARIA. Aina vaan lisää työtä. Toivotan menestystä uudessa toimessanne!
(Soitto on alkanut salissa ja nuoret menneet tanssimaan.)
LUMIALA. Hieron juuri kauppoja, myyn vanhan liikkeeni, muutan kaikki rahaksi. Sen vuoksi suostuin kiinnittämään itseäni tähän pankinkonttorin johtoon.
MARIA. Parempaa vaalia eivät olisi voineet tehdä. Tehän tunnette varallisuussuhteet ja liike-elämän täällä perinpohjin ja osaatte pitää pankin puolta.