LUMIALA. Sinä suosit häntä erikoisesti. Se on minusta vallan outoa.
ANNA. Mitä me nyt tästä kiistelemme. Sinun ei pitäisi samentaa onnellista päivääsi ikävillä asioilla.
(Maria tulee salista.)
Eikö totta, Maria, tänäänhän on Augustin ja Siljan juhlapäivä.
MARIA. Kun vain katsoo tuonne saliin, niin uskoo, ettei koko maailmassa ole parempaa ja kauniimpaa tehtävää kuin tanssiminen. Se nuoruus, se nuoruus!
(Tanssijat tulevat käsi kädessä, pitkässä jonossa, ja sulkevat piiriinsä Annan, Lumialan ja Marian pyörien kunnes soitto lakkaa. Silloin he lyövät käsiinsä ja pysähtyvät.)
LUMIALA. No, nyt vanhojen sirkkuskonienkin täytyy tanssia!
AAPO. Terve isäntäväelle! Minua on pyydetty lausumaan hartaat kiitokset näistä onnistuneista kemuista. Sen teen hiki otsassa suitsuvalla sydämellä. Ja koska nyt olemme hyvään alkuun päässeet, tahdomme jatkaa omasta kohdasta. Minulla on kunnia pyytää teitä, arvoisa rouva, meidän nuorten tanssiaisiin suojeluspyhäksi. Olemme kovin häälyväisiksi katsottavia. On siis soveliasta, että meillä on tukeva — tuota noin — — vakava förkkeli. Eläköön rouva ja herra Lumiala!
(Kaikki huutavat: eläköön!)
LUMIALA. No, Anna, nosta nyt nokkasi sinäkin, kun noin kunnioitetaan.