LUMIALA. Minä en vanhaa revi. Tämän talon arvo on sen vanhuudessa. Muuan Saarman-suku on sen rakentanut. He olivat täällä pormestareina monta sukupolvea. Kun pormestarin vaihto sattui, sanottiin vielä minun lapsuuteni aikoina: Kuka nyt saarmanniksi saadaan. Heistä kulkee monta merkillistä tarua. (Istuu ison pöydän ääreen. Silja seisoo hänen tuolinsa takana ja laskee kätensä Lumialan olalle.)
AINA. Kertokaa, setä!
LUMIALA. Eräällä tuomari Saarmannilla oli kaunis rouva, joka oli katsonut liian syvälle toisen miehen silmiin. (Katselee Annaa ja Orasta.)
TYTÖT. Intresanttia!
LUMIALA. Tämän talon tontut ja haltiat ovat aina olleet isäntiensä puolella.
TYTÖT. Oo…!
LUMIALA. Ne kostivat rouvalle.
AINA. Kuinka, kuinka?
LUMIALA. Rouvalla oli ihmeellinen poika. Se oli syntynyt hammas suussa ja onnenlakki päässä.
AINA. Kuin sadussa.