LUMIALA (katsoo häneen). Ketä te odotatte?
ORAS. Rouva Lumialalla on minulle jotakin sanottavaa. (Lumiala kumartaa hiukan ja poistuu oikealle.)
(Oras istuu kyynärpäät polvien varassa ja kasvot käsissä.
Anna tulee salista, sammuttaa valoja jättäen vain pienen
lampun palamaan, katselee Orasta ja istuu lähelle häntä.)
ANNA. Tuntuu niin pahalta, kun sinä sillä tavalla kohtelit Orvokkia.
Tyttö raukan kohtalo on surkea. Olen sinun vuoksesi hyvin levoton.
ORAS. Ei maksa vaivaa minun vuokseni. Minä menen, niinkuin olen tullutkin.
ANNA. Se ei saa tulla kysymykseen. Vaikka ethän sinä voi ymmärtää, miksi sinua pidätän.
ORAS. En.
ANNA. Onhan meillä ollut monta hyvääkin hetkeä keskenämme. Eikö sinullakin?
ORAS. On kyllä.
ANNA. Sinä sanot sen niin kylmästi. Sinua kummastuttaa minun erinomainen ystävällisyyteni.