ORAS. On se kummallista. Minä en ole tottunut sellaiseen enkä voi luottaa nytkään sen kestävyyteen.
ANNA. Sinun pitäisi tuntea, että pidän sinua hyvin rakkaana. Olemme hyvin läheisiä.
ORAS. Minä en ymmärrä mitä tarkoitatte!
ANNA. Olen ihan sairas levottomuudesta, voisi milloin tahansa tapahtua onnettomuus, joka meidät erottaisi. Kaikki näyttää nousevan meitä vastaan. Oras, me emme saa, me emme voi erota!
ORAS (nousee äkkiä). Miehenne on antanut minulle potkun, ja minä menen nyt heti. Odotin vain teitä, tahdoin kiittää ja sanoa hyvästi.
ANNA. Ei, ei, sinä et lähde. Minä sanon sinulle syyn, miksi et voi lähteä. Mieheni ei tiedä enempää kuin sinäkään. Mutta hän epäilee ja pakottaa minut puhumaan.
ORAS. Te olette varmaan sairas.
ANNA. Olen kyllä sairaskin. Sano, onko sinulla mitään tietoja vanhemmistasi?
ORAS. Eipä juuri. Äitini kerrottiin kuolleen, kun olin pieni.
ANNA. Entä sinä itse, oletko koskaan tiedustellut?