ORVOKKI (nauraa). Peevelin? En minä sen tyttö ole. Minä en ole kenenkään tyttö, en sinunkaan. (Riistää itsensä irti.)
ORAS (hyppää huoneeseen ja ottaa uudestaan kiinni). Suutele minua, kas pian, pian!
ORVOKKI (ovat tulleet etualalle). Rakastatko sinä minua?
ORAS. Älä kysele pötyä.
ORVOKKI. Onko rakkaus pötyä?
ORAS (ottaa Orvokin pään käsiinsä ja katsoo silmiin). Se on suutelemista ja silmiin katsomista.
ORVOKKI. Eipäs olekaan. Se on pitämistä, niin että unohtaa kaikki, koko maailman — ei välitä kenestäkään eikä huoli mistään paitsi siitä yhdestä ainoasta.
ORAS. Tulee rannalle eikä välitä kassakirjoista eikä pelkää Maria tätiä. Kas — nyt, västäräkki, olet kiikissä. Sano, milloin olet tässä huoneessa aivan yksin?
ORVOKKI. Päästä irti! Sinä puristat niin kauheasti ja katsot ahnaasti kuin susi. Minä melkein pelkään sinua! (Pääsee irti.)
ORAS. Vai pelkäät. Älä ole olevinasi. Olet juuri sellainen, jota pitää puristaa melkein kuoliaaksi!