ANNA. Kaikki he sen tietävät. En voinut enää salata sitä. Mitä siinä olisi salattavaa? Oras on minun poikani. Huutaisin sen tuolla kadulla, jos se auttaisi minua löytämään poikaparkani.
MARIA. Mitä sanoivat miehesi ja Silja?
ANNA. Minulla ei ole selvää käsitystä mistään. Sydämeni on sairas. Tuntuu siltä kuin en enää kauan jaksaisi. Kaikki on mennyt rikki. Minä tunnen Augustin. Hän ei voi mitään unohtaa, en voi millään häntä hyvittää. Ainoa toivoni on Oras, jos häntä voisin auttaa.
MARIA. Anteeksianto tulee ajan mukaan, luonnon lahjoittamana.
ANNA. Minä en sitä pyydä. Tahtoisin hyvittää rikokseni Oraalle.
MARIA. Oraalla on itsellään rikoksia sovitettavana. Minä olen nyt ihan varma, että Oras ja Orvokki ovat vieneet rahat.
ANNA (kiljahtaa). Olet varma! Olet ehkä antanut ilmi, todistanut!
MARIA. Totuuden täytyy tulla ilmi. Minä en ole sanonut poliisille lapsista mitään. He epäilevät Suskaa. Kerroin sinulle jo lippaasta. Sinä iltana, kun sinä olit meillä ja me löysimme valokuvan, oli varkaus tehty. Hanna sanoi kuulleensa Orvokin luota miehen äänen. Ja sinä itse kerroit nähneesi Oraan meiltä mennessäsi. Orvokki on ihan suunniltaan, välttelee minua, en saa häneltä kunnon sanaa. He ovat kulkeneet kahden ravintoloissa.
ANNA (tuudittelee itseään tuskassa). Kaikki tämä on minun syyni, miksi sinä syytätkin lapsia?
SILJA (tulee kiireesti oikealta). Täällä sinä olet, äiti. Olen etsinyt ja ollut levoton koko aamun. (Tervehtii Mariaa.) Teette oikein täti, kun tulitte rauhoittamaan äitiä.