ORAS (nousee äkkiä). Sinä. Mitä sinulla täällä on tekemistä?
ORVOKKI. Tahdon tavata sinua. Juoksethan sinä kuin mikä jänis minua pakoon. Olet tosiaan tullut perin pelkuriksi. Eilen illalla et uskaltanut tunnustaa olleesi ravintolassa minun kanssani. Minä olin hempukka, sinun ei sopinut tuntea minua. (Tulistuu ja lyö jalkaa.) Se on konnamaista. Viime yönä sinä piilottelit pitkin metsiä. Täällä sinä et voi väistää minua. (Lyö jalkaa.) Sinä pettäjä, valehtelija. Sinun täytyy tunnustaa heti paikalla, että olemme kihloissa!
ORAS. Oletko sinä vieläkin humalassa?
ORVOKKI. Herjaa, sinä viettelijä! Nyt olet olevinasi herraa, kun olet päässyt ylhäisten pariin. Saat nuolla heidän hyppysiään ja ihailla heidän siveitä tyttäriään.
ORAS. Ellet lakkaa herjaamasta, lähden pois. (Aikoo mennä.)
ORVOKKI (hyppää eteen). Ei, poika, nyt me juttelemme! Sinä et saa uskoa, että minä sinusta luovun. En ole niinkään typerä kuin luulet. Yhdessä viikossa olen tullut sinun koulussasi niin viisaaksi, ettet sinäkään minua petä. Ahaa, poika, luulitko että minä olisin sellainen viaton nakertaja, joka vilistää koloonsa piiloon, kun hätistetään? Miksi sinä teet naamasi noin julmaksi? Ei se sinua ollenkaan auta. Kas niin, ole kiltti ja juttele kauniisti kanssani. Sinä tulit tapaamaan rouva Lumialaa. Niin, niin, minä tiedän sen.
ORAS. Mitä sinä tiedät ja mitä sinä minusta tahdot?
ORVOKKI. Kas, kas, emmekö olekkaan enää rakastavaisia?
ORAS. Sinä et ymmärrä tätä. Minä en enää voi, en tahdo enkä saa olla tekemisissä sinun kanssasi.
ORVOKKI. Ahaa, sinun tautisi taitaa olla vakavaa laatua. Annappas, minä koettelen suonta. (Ottaa puoliväkisin Oraan käden.) Katsos, me olemme lastenkotolaisia ja hoitelemme toinen toisiamme, pysymme lujasti yhdessä kaikessa pahassa. Autamme toisiamme, kun vaara uhkaa. Muista se, Oras, me autamme toisiamme! (Katsoo häneen.)