SUSKA. Hyvä rouva, minulla on sellainen tuskankouristus täällä rintani alla. Se tietää pahaa. Minun ruumiini puhuu aina totta, ja se tietää usein enemmän kuin sieluni.
ANNA. Niin, niin, mitä te aiotte tehdä?
SUSKA. Minua epäillään. Poliisi pitää minua silmällä. Olen eksyttänyt heitä ja vaihtanut kultarahoja. Niitähän lippaassa oli.
ANNA. Entä sitten?
SUSKA. Orvokilta sain Oraan taittuneen veitsen. Veitsen päässä on Oraan nimi, mutta toverini voivat laittaa uuden pään veitseen. Minä olisin syypää, ymmärrättekös?
ANNA. Ottaisitteko te syyn itsellenne?
SUSKA. Ettekös te, rouva, ottaisi sen lapsen syytä itsellenne, jonka kovaan kohtaloon olisitte osallinen?
ANNA. Ehkä oman lapseni.
SUSKA. Minulla ei ole enää omia. Minä olen ne hukannut. Heidän muistonsa vaatii minulta uhria!
ANNA. Minä olen tuominnut teitä väärin.