SUSKA. Se on ihmisen tuomio. No, niin, minä tarvitsen rahaa, täytyy ostaa todistajat. Sehän tässä onkin vaikeinta. Olen selittänyt heille tuolla, (viittaa rannalle) mitä heidän pitää todistaa. Heille se on mieleen, saavathan he rahaa.
ANNA. Mutta oikeus!
SUSKA. Oikeus, ihmisten oikeus! Pojassanne on elävä elämä. Sitä ei saa hukata. (Antaa paperin Annalle.) Toverini vaativat minulta oikein velkakirjaa ja osa on maksettava heti.
ANNA. Rahoista kyllä sovimme.
SILJA (tulee kiireesti ulkoa). Isä tulee pankista kotiin ja käski minun sanomaan sinulle, että hän tahtoo puhua kanssasi heti.
SUSKA. Minä menen keittiöön odottamaan. (Menee.)
(Silja menee portaille ja siirtyy sieltä vähitellen alas.)
LUMIALA (tulee vasemmalta. He katsovat toisiinsa). Sinä aiot matkustaa!
(Anna säpsähtää hiukan ja kääntyy pois.) Sain tämän kirjeen pankkiin.
Siinä mainitaan, että aikomus oli jo ehkä tänä aamuna…
ANNA (ottaa Lumialan ojentaman kirjeen). Nimetön. (Tuskissaan.) Eihän minulla ole muuta keinoa. Minä kiusaan sinua pelkällä läsnäolollani. Oras ei voi olla täällä. Hänen pitää päästä uusiin oloihin, toisiin ihmisiin, nyt kun hänen uusi elämänsä alkaa. Ja minun asiani on auttaa häntä ja seurata häntä.
LUMIALA. Sinä et näytä muistavan, mitä eilen tästä sanoin. Minulla lienee tässä kuitenkin sananvaltaa.