ANNA. Me emme matkusta.
ORAS (tulee perältä): Te kutsuitte minua tänne. Sanoitte olevan rehellistä asiaa. Voinhan minä odottaa ulkona, siksi kuin nuo ovat menneet.
ANNA. Ei, Oras, meidän täytyy neuvotella heidän kanssaan. Sinä tiedät kyllä kuinka vaarallinen sinun tilasi on.
ORAS. Arvasin kyllä. Minä olen siis se haaska, jota he vaanivat. Hän tuossa on minulle vastikään koukkujansa tarjonnut. Sanon sen teille vielä kerran, että inhoon teitä kuin ruttoa. Ja sinä, Orvokki, älä tule lähelle. Sormeni syhyvät. Sinä olet loukannut minua, purrut sydäntäni myrkkyhampailla. Sinä olet sanonut hirveitä asioita noista kummastakin tuossa. Kun minä näen teidät kaikki yhdessä, kuohuu hulluus veressäni, ja minä tahtoisin kuristaa teidät ja nauraa, nauraa!
ANNA (pelästyneenä). Lapsi kulta, rauhoitu! Meidän täytyy nyt olla järkeviä. Minä en ymmärrä, miksi sinä meitä näin kohtelet.
ORAS. Kysykää nokkoselta, miksi se polttaa.
ANNA. Se on nokkosen luonto. Sinä olet ihminen ja voit vapaasti tehdä mitä tahdot.
ORAS. Olen se, miksi minut on tehty.
ANNA. Sinä olet nuori ja ymmärtämätön. Meidän vanhempien asia on poistaa onnettomuudet tieltänne. Minä tiedän…
ORAS. Minä en salli kenenkään sekaantumista minun asioihini.