LUMIALA (tulee ulkoa). Kenties tämä oli kuitenkin parempi hänelle kuin elämä.
ORVOKKI. Minä rakastin häntä, minä vaihdokas, ihmisten hylkimä niinkuin hänkin. Minä rakastin häntä ja ajoin kuitenkin kuolemaan! Oi, auttakaa minua, te hänen äitinsä! (Heittäytyy polvilleen Annan eteen.)
ANNA (on vaipunut oven pieleen tuolille ja tuijottaa eteensä, elpyy ja nostaa kätensä Orvokin päälaelle). Sinä rakastit häntä, rakastit poikaani! (Liittää kätensä yhteen ja huutaa tuskassa ja sielullisessa jännityksessä.) Sovitusta, sovitusta!
ORVOKKI. Meidän lapsellemme!
ANNA (katsoo Orvokkia silmiin). Teidän lapsellenne…? Minä tahdon sovittaa hänen lapsellensa!
Loppu.