Emäntä opasti donna Mikaelan englantilaisnaisen vastaanottohuoneeseen, ja vei salonkiin hänen korttinsa. Hän tuli heti takaisin ja pyysi donna Mikaelaa odottamaan vain parin minuutin ajan. Signorina Tottenham puhui raha-asioista signor Favaran kanssa.
Mutta tämä olikin juuri se hetki, jolloin asianajaja Favara pyysi miss Tottenhamin kättä ja odottaessaan donna Mikaela kuuli hänen aivan ääneen sanovan: "Ette saa matkustaa, signorina! Mitä tulee minusta, jos te lähdette? Minä rakastan teitä enkä voi antaa teidän matkustaa. En olisi uskaltanut puhua, ellette olisi uhanneet matkustaa. Mutta nyt…"
Hän alensi taas äänensä, mutta donna Mikaela ei tahtonutkaan kuulla enempää, vaan poistui. Hän ymmärsi olevansa liikaa. Jollei signor Favaran onnistunut pidättää suurta hyväntekijätärtä, niin ei kenenkään.
Kun hän taas kulki portista, seisoi siellä isäntä riitelemässä vanhan franciskanimunkin Fra Felicen kanssa. Ja hän oli niin kiihdyksissä, ettei hän ainoastaan riidellyt Fra Felicen kanssa, vaan ajoi tämän pois koko talosta.
"Fra Felice", huusi hän, "te tulette kiistelemään suuren hyväntekijättären kanssa. Te tahdotte yhä perinpohjaisemmin suututtaa hänet. Menkää tiehenne, sanon minä! Senkin susi, ihmissyöjä, menkää tiehenne!"
Fra Felice oli yhtä kiihtynyt kuin isäntäkin ja aikoi tunkeutua tämän sivu. Mutta silloin isäntä tarttui häntä käsivarteen ja vei hänet suoraan kadulle.
Fra Felice oli mies, joka luojaltaan oli saanut suuren lahjan. Sisiliassa kaikki harrastavat arpajaisia, ja siellä löytyy ihmisiä, jotka osaavat ennustaa, mitkä numerot seuraavassa vedossa voittavat. Sitä, joka on saavuttanut tällaisen ennustustaidon, sanotaan polaccoksi, ja useimmiten on sellainen joku vanha kerjäläismunkki. Ja sellainen munkki oli Fra Felice. Hän oli Etnaseudun suurin polacco.
Mutta kun kaikki toivoivat, että hän sanoisi heille jonkun voittavan kolmiryhmän tai neliryhmän, kohdeltiin häntä tavallisesti suurella kunnioituksella. Hän, Fra Felice, ei ollut tottunut siihen, että häntä tartuttiin käsivarteen ja hänet heitettiin kadulle.
Hän oli noin kahdeksankymmen-vuotias, kokoonkäpristynyt ja raihnas. Kun hän kompuroi eteenpäin vaunujen välissä, kompastui hän, polki kaapunsa ja oli vähällä kaatua. Mutta ei kellään niistä rengeistä ja kuskeista, joita seisoi portin ulkopuolella puhelemassa ja valittelemassa, ollut tänään aikaa ajatella Fra Feliceä.
Ukko horjui puoleen ja toiseen suuressa sarkakaavussaan. Hän oli käynyt niin pieneksi ja kuivuneeksi, että kaavussa taisi olla enemmän jäykkyyttä kuin munkissa. Vanha kaapu se näyttikin pitävän häntä pystyssä.