Donna Elisa tuli hyvin liikutetuksi. Oi, niin monta kertaa hän oli nähnyt nämä ihmiset pihallaan iloisina, ja nyt piti hänen kohdata heidät tällaisessa kurjuudessa! He olivat houkutelleet hänet vuodattamaan ihania kyyneleitä, kun he olivat laulaneet suruvirsiä hänen miehelleen signor Antonellille ja hänen veljelleen don Ferrantelle. Ei hän totisesti olisi tahtonut nähdä heitä tällaisessa hädässä.
Vanha Saraedda äiti rupesi puhumaan donna Elisalle.
"En tiennyt mitään, kun tulin", sanoi mummo. "Jätin koiran portaille ja astuin ovesta sisään. Sitten ojensin käteni nostaakseni syrjään ovipeitteen, mutta ovipeite oli poissa. Nostin jalkani, aivan kuin kynnyksen takana kuten ennenkin olisi ollut porras, mille polkea, muttei ollut mitään porrasta. Ojensin käteni ottaakseni vihkivettä, laskeusin polvilleni kulkiessani pääalttarin ohi, ja koetin kuunnella sitä pientä kelloa, joka aina soi, kun pater Rossi tulee pitämään messua. Donna Elisa, ei ollut ollenkaan vihkivettä, ei alttaria, ei kello soinut, ei ollut mitään."
"Oi, raukkoja, raukkoja!" sanoi donna Elisa.
"Sitten kuulen, kuinka taotaan ja hakataan eräässä ikkunassa. 'Mitä teette Sor Arrigolle?' huudan minä, sillä kuulen heti, että se on Sor Arrigon ikkuna.
"'Viemme hänet pois', vastaavat ne.
"Samassa tulee kirkkoherra don Matteo, ottaa minua kädestä ja selittää kaiken. Minä melkein suutun kirkkoherralle, kun hän sanoo, että tätä tehdään teatteria varten. Ne tarvitsevat meidän kirkkomme teatteriksi!
"'Missä on pater Succi?' sanon heti. Ja hän vie minut pater Succin luo. Hän saa viedä minut, sillä itse en osaa. Kun ne ovat ottaneet pois kaikki tuolit ja rukousjakkarat ja matot ja korokkeet ja irtoportaat, en osaa. Ennen kuljin täällä yhtä hyvin kuin tekin."
"Kirkkoherra hankkii teille toisen kirkon", sanoi donna Elisa. — "Donna Elisa", sanoi mummo, "mitä sanotte? Sanokaa yhtä hyvin, että kirkkoherra antaa meille näkömme! Voiko don Matteo antaa meille kirkon, jossa näemme, niinkuin näimme tässä? Ei yhdenkään tarvinnut tuoda opastaan tänne sisään. Tuolla donna Elisa, oli muuan alttari, kukat sillä olivat punaisia kuin Etna auringon laskiessa, ja me näimme sen. Laskimme kuusitoista vahakynttilän liekkiä pääalttarilla sunnuntaisin ja kolmekymmentä juhlapäivinä. Saatoimme nähdä, kuinka pastori Rossi toimitti täällä sisällä messua. Mitä teemme toisessa kirkossa, donna Elisa? Siellä emme voi mitään nähdä. Ne ovat uudelleen sammuttaneet silmäimme valon."
Donna Elisan sydän kävi niin lämpimäksi, kuin sulaa laavaa olisi vuotanut sen yli. Varmasti tehtiin näille sokeille suurta vääryyttä.