"Luulette siis, että minä olen odottanut, kunnes te sanoisitte sen minulle. Ettekö käsitä, että ensimäinen ajatukseni oli mennä sindacon luo."
Hän puhui kovaan ja selvästi, niin että työmiehet lakkasivat kolkuttelemasta luullen jonkun ruvenneen saarnaamaan.
"Olen sanonut hänelle, että me sokeat laulajat muodostamme ammattikunnan ja että jesuitat avasivat meille kirkkonsa jo kolmesataa vuotta sitten ja antoivat meille oikeuden kokoontua tänne, jotta voisimme valita uusia jäseniä ja kuulla uusia lauluja.
"Ja minä sanoin hänelle, että meitä kuuluu tähän ammattikuntaan kolmekymmentä ja että pyhä Lucia on meidän suojeluspyhimyksemme ja ettemme me koskaan laula kadulla, vaan aina pihoissa ja huoneissa ja että me laulamme pyhäintaruja ja sitäpaitsi suruvirsiä, muttei ainoatakaan kevytmielistä laulua ja että jesuitta pater Succi avasi meille kirkon senvuoksi, että sokeat ovat meidän Herramme laulajoita.
"Minä sanoin hänelle, että muutamat meistä ovat recitatoreja, jotka osaavat esittää vanhoja lauluja, mutta toiset ovat trovatoreja, jotka keksivät uusia. Sanoin hänelle, että me tuotamme iloa monelle ihmiselle tällä jalolla saarella. Kysyin häneltä, miksei hän salli meidän jäädä eloon. Sillä koditon ei voi elää.
"Sanoin hänelle, että meillä on tapana vaeltaa kaupungista toiseen ympäri koko suuren Etnan, mutta Diamanten Luciankirkko on meidän kotimme ja täällä meille luetaan messu joka aamu. Miksi hän tahtoo kieltää meiltä Jumalan sanan lohdutuksen.
"Sanoin hänelle, että jesuitat muuttivat kerran mieltään ja aikoivat ajaa meidät pois kirkostaan, mutta se ei onnistunut heille. Vaan me saimme varakuninkaan kirjeen, jossa meille annettiin ikuisiksi ajoiksi oikeus pitää kokouksiamme Santa Lucia in Gesun kirkossa. Ja minä näytin hänelle kirjeen."
"Mitä hän silloin sanoi?"
"Hän nauroi minulle".
"Eikö kukaan muista herroista voi teitä auttaa?"