"Minä olen käynyt heidän luonaan, donna Elisa. Koko aamun minua on lähetetty Herodeksen luota Pilatuksen luo."
"Isä Elia", sanoi donna Elisa alentaen äänensä, "oletteko unohtanut huutaa avuksi pyhimyksiä?"
"Minä olen rukoillut sekä mustaa madonnaa että San Sebastianoa että Santa Luciaa. Minä olen rukoillut niin monia, kuin olen tainnut nimeltä mainita."
"Mitä luulette, isä Elia", sanoi donna Elisa alentaen vieläkin ääntään, "autettiinko don Antonio Grecoa senvuoksi, että hän lupasi rahoja donna Mikaelan rautatietä varten?"
"Ei minulla ole mitään rahoja annettavana", sanoi ukko lohdutonna.
"Ajatelkaahan kumminkin sitä, isä Elia", sanoi donna Elisa, "kun olette niin suuressa hädässä. Voisittehan koettaa luvata Kristuksenkuvalle, että te itse ja kaikki, jotka kuuluvat teidän ammattikuntaanne, puhutte ja laulatte rautatiestä ja kehoitatte ihmisiä auttamaan sitä, jos saatte pitää kirkkonne. Emmehän tiedä, auttaako se, mutta täytyy koettaa kaikkea mahdollista, isä Elia. Eihän lupaaminen maksa mitään."
"Minä lupaan vaikka mitä teidän tähtenne", sanoi ukko.
Hän nojasi taas sokean päänsä mustaan kirstuun, ja donna Elisa ymmärsi, että hän oli antanut lupauksen saadakseen olla rauhassa suruineen.
"Minä vien teidän lupauksenne Kristuksenkuvalle?" sanoi hän.
"Tehkää kuten tahdotte!"