Mutta kun Fra Felice nyt oli paremmissa voimissa, tahtoi hän, ennenkuin määräsi perinnöstä, puhua donna Elisalle siitä, kuinka hyvä Jumala oli ollut häntä kohtaan.
"Eikö Jumala ole osoittanut minulle suurta armoa, tehdessään minusta polaccon?" sanoi hän.
"On kyllä, se on suuri lahja", sanoi donna Elisa.
"Vaikka saa olla vain pieni, pieni polacco, on se suuri lahja", sanoi Fra Felice, "varsinkin se on ollut hyödyllistä sen jälkeen kun luostari lakkautettiin ja kun toverit ovat poistuneet tai kuolleet. Se merkitsee sitä, että pussi on leipää täynnä, ennenkuin on ojentanutkaan kätensä kerjätäkseen. Se merkitsee sitä, että aina kohtaa iloisia kasvoja ja saa syvän kumarruksen tervehdykseksi. En tiedä mitään sen suurempaa lahjaa köyhälle munkille, donna Elisa."
Donna Elisa ajatteli, kuinka Fra Feliceä oli kunnioitettu ja rakastettu, sentähden että hän oli osannut ennustaa, mitkä numerot arpajaisissa voittaisivat. Eikä hän voinut kieltää hänen olevan oikeassa.
"Jos vaelsin tietä päivänhelteessä", sanoi Fra Felice, "tuli paimen luokseni ja saattoi minua pitkät matkat suojellen minua päivänvarjollaan. Ja kun tulin työmiesten luo viileisiin kivilouhoksiin, jakoivat ne leipänsä ja papuliemensä kanssani. En ole peljännyt ryöväreitä enkä karabiniereitä. Tullimies kaupunginportilla ei ole ollut huomaavinaankaan, kun olen kulkenut sivuitse pusseineni. Se on ollut hyvä lahja, donna Elisa."
"Onpa niinkin", sanoi donna Elisa.
"Eikä se ole ollut vaikea virka", sanoi Fra Felice. "He puhuttelivat minua ja minä vastasin heille, siinä kaikki. He tiesivät, että joka sanalla on oma numeronsa ja panivat merkille, mitä minä sanoin, ja pelasivat sen mukaan. Minä en tiennyt, kuinka se kävi, donna Elisa, se oli Jumalan lahja."
"Köyhä väki tulee teitä kovasti kaipaamaan, Fra Felice", sanoi donna
Elisa.
Fra Felice hymyili. "Eivät ne välittäneet minusta sunnuntaina, eikä maanantaina, kun silloin juuri äskettäin oli ollut arpominen", sanoi hän. "Mutta ne tulivat torstaina ja perjantaina ja lauantaiaamuna, koska joka lauantai arvotaan."