"Niin se on totta, minä tunsin teidät."
"Te olette ollut hyvin ystävällinen, hyvin hyvä, ja minua surettaa se, että olen turmellut juhlanne. Mutta nyt lupaan, että pysyn erilläni sekä teidän juhlastanne että teidän rautatiestänne."
"Miksi teidän pitäisi pysyä erillänne?"
"Minä olen jettatore."
"Minä en usko sitä. Minä en voi sitä uskoa."
"Enhän minäkään usko. Kyllä, kyllä minä uskon. Katsokaas, sanotaan, ettei jettatorea voita kukaan muu kuin se, joka on yhtä suuri pahassa kuin hän. Kerran, sanotaan, katsoi jettatore peiliin, ja hän kaatui kuoliaana maahan. No niin, minä en koskaan katso peiliin. Minä uskon sen siis itse."
"Minä en usko. Luulen melkein, että uskoin, kun näin teidät tuolla ulkona. Nyt en usko."
"Antaisitte minun kenties työskennellä rautatiellänne?"
"Antaisin tietysti, jos vain suostuisitte."
Mies tuli taas aivan lähelle donna Mikaelaa, ja he puhuivat muutamia lyhyitä lauseita. "Tulkaa tänne valoon, tahdon nähdä teidän kasvonne." — "Te luulette, että minä teeskentelen." — "Minä luulen, että te olette kohtelias." — "Miksi minun pitäisi olla kohtelias teille?" — "Onko tuo rautatie teille minkään arvoinen." — "Siitä riippuu elämäni onni." — "Kuinka niin?" — "Sen pitää hyödyttää erästä, jota rakastan." — "Oikein syvästikö?" Donna Mikaela ei sanonut mitään, mutta mies luki vastauksen hänen kasvoistaan.