Hän notkisti polvensa donna Mikaelan eteen ja kumarsi päänsä niin syvään, että saattoi suudella hänen hameensa helmaa. — "Te olette hyvä, te olette hyvin hyvä. En koskaan tätä unohda. Ellen olisi se, mikä olen, kuinka kernaasti rupeaisinkaan palvelukseenne!"
"Teidän täytyy auttaa minua!" sanoi hän. Ja häntä liikutti niin miehen onnettomuus, ettei hän enää peljännyt tämän vahingoittavan häntä.
Mies hyppäsi pystyyn. "Sanon teille jotain. Ette voi kävellä yli lattian kompastumatta, jos minä katson teihin."
"Lorua", sanoi hän. "Koettakaa!"
Ja hän koetti. Mutta hän oli oikein peloissaan. Siitä saakka, kun hän otti ensimäisiä askeleitaan, ei hän ollut tuntenut itseään niin epävarmaksi. Mutta sitten hän ajatteli: "Jos tämä olisi Gaetanon tähden, kestäisin kyllä."
Silloin se kävi.
Hän kulki edes ja takaisin yli kirkonlattian.
"Pitääkö minun tehdä se kerran vielä?" Mies nyökäytti päätään.
Siinä astuessaan donna Mikaelan johtui mieleen:
"Kristuslapsi on ottanut häneltä pois kirouksen, jotta hän auttaisi minua." Hän kääntyi äkkiä ja tuli taas miehen luo.