"Oi tiedättekö, te ette ole mikään jettatore."
"Enkö ole?"
"Ette, ette!" donna Mikaela tarttui miestä olkapäihin ja pudisti häntä.
"Ettekö näe sitä, ettekö ymmärrä? Se on otettu teiltä pois."
Pikku Gandolfon ääni kuului käytävästä kirkon ulkopuolelta. "Donna Mikaela, donna Mikaela, missä olette? Olemme saaneet niin paljon väkeä, donna Mikaela. Kuulkaa, kuulkaa!"
"Eikö sada enää?" kysyi jettatore epävarmalla äänellä.
"Ei sada, kuinka voisi sataa? Kristuksenkuva on ottanut pois teiltä kirouksen, jotta auttaisitte hänen rautatietään."
Mies horjui ja hapuili käsillään ilmaa. "Se on poissa. Uskon tosiaankin, että se on poissa. Äsken sen vielä tunsin. Mutta nyt…"
Hän aikoi taas heittäytyä donna Mikaelan jalkoihin.
"Ei minun eteeni", sanoi donna Mikaela, "hänen, hänen eteensä!" Hän osoitti Kristuksenkuvaa.
Mutta mies heittäytyi sittenkin donna Mikaelan jalkoihin. Hän suuteli hänen käsiään ja hyrskivässä itkussa kertoi, kuinka ihmiset olivat vainonneet ja kammonneet häntä ja kuinka paljon kurjuutta elämä tähän asti oli hänelle tuottanut.