Sitten Corvaja odotti pari päivää nähdäkseen, mitä sitrona vaikuttaisi. Mutta kun donna Mikaelan väki yhä edelleen kulki Etnalla lyöden linjakeppejä, kiskottiin ne eräänä yönä pois. Ja kun kepit taas seuraavana päivänä pantiin paikoilleen, lyötiin San Pasqualen ikkuna rikki ja heitettiin kivellä Kristuksenkuvaa.
* * * * *
Monte Chiaron etelärinteellä oli ahdas, pitkulainen pikku tori. Molemmilla pitkillä sivuilla seisoi synkkiä, korkeita rakennuksia. Toisella lyhyistä sivuista oli huimaava syvyys, toisella kohosi jyrkkä vuori. Tie oli ennen kulkenut terassittain, mutta portaat olivat luhistuneet kokoon ja marmoriset kaidepuut murtuneet. Leveimmältä terassilta kohosivat palazzo Corvajan mahtavat rauniot.
Torin paras koristus oli komea, soikea vesiallas, joka oli aivan pengermäin alla, juuri vuoritien vieressä. Se seisoi siinä lumivalkeana, korkokuvien koristamana ja täynnä kirkasta, kylmää vettä. Se oli parhaiten säilynyt kaikista muinaisen Corvajan ihanuuksista.
Kerran kauniina ja rauhallisena kevätiltana kaksi mustiinpuettua naista asteli pienelle torille. Siellä ei sillä hetkellä ollut ketään. Molemmat naiset katselivat ympärilleen ja kun eivät nähneet yhtään ihmistä, istuutuivat he kaivon viereen odottamaan.
Pian tuli muutamia uteliaita lapsia heitä tarkastelemaan, ja toinen naisista, joka oli vanha, alkoi jutella lasten kanssa. Hän rupesi kertomaan heille satuja. "Kerrotaan, että … ja olipa kerran…" puhui hän.
Niin saivat lapset kuulla, kuinka Kristuslapsi oli muuttunut ruusu- ja lilja kimpuksi, kun madonna oli kohdannut erään Herodeksen sotamiehistä, joille oli annettu käsky surmata kaikki lapset. Ja he saivat kuulla tarun siitä, kuinka Kristuslapsi kerran laitteli savesta lintuja ja kuinka hän taputti käsiänsä ja antoi savikukoille siivet, jotta ne voivat lentää pois alta, kun muuan paha poika tahtoi murskata ne.
Vanhan naisen puhuessa kokoontui monta lasta hänen ympärilleen, mutta tuli myöskin aikaihmisiä. Oli juuri lauantai-ilta, niin että maatyömiehet palasivat kotiin peltotöistään. Useimmat tulivat Corvajan kaivolle saadakseen siemauksen vettä ennen kotiinmenoaan. Kun he huomasivat kerrottavan pyhäintaruja, pysähtyivät he kuuntelemaan. Molempia naisia ympäröi pian tumma muuri karkeita, mustia viittoja ja lerppahattuja.
Äkkiä vanha nainen sanoi lapsille: "Rakastatteko Kristuslasta?" —
"Rakastamme, rakastamme!" sanoivat he, ja heidän suuret, mustat
silmänsä säteilivät. — "Tahtoisitte kai kernaasti nähdä hänet?" —
"Tahtoisimme."
Nainen avasi viittansa ja näytti lapsille pientä Kristuksenkuvaa helyillä koristellussa kapalossa ja kultakruunu päässä ja kultakengät jalassa. "Tässä hän on", sanoi hän. "Olen ottanut hänet mukaani näyttääkseni teille."