Kun hän tulee tovereittensa luo, puristaa hän vakavana heidän kättään. Kun hän laskeutuu alas kartiota, näkevät he, kuinka hän ottaa maasta pimpsikiven ja pistää sen taskuunsa. Falco ottaa sen mukaansa muistoksi elämänsä kauneimmasta hetkestä. Hän ei ole koskaan tuntenut itseään niin suureksi kuin äsken tuolla Mongibellon huipulla.
Mutta tänä riemunpäivänä ei Falco tahdo tehdä työtä. Huomenna, sanoo hän, ryhtyy hän toimeen ja vapauttaa Mongibellon rautatiestä.
* * * * *
Paternòn ja Adernòn välillä on muuan yksinäinen maatalo. Se on oikein suuri, ja sen omistaa eräs leski, donna Silvia, jolla on monta ja vankkaa poikaa. Ne ovat karskia väkeä, kun uskaltavat vuoden umpeensa asua maalla yksikseen.
On Mongibellon seppelöimisen seuraava päivä. Donna Silvia istuu pihalla värttinöineen. Hän on yksinään, kotosalla ei ole ketään muuta. Portista vetäytyy hiljalleen sisään kerjäläinen.
Hän on vanha mies, pitkä koukkunenä nuokkuu ylähuulen päällä, parta on siivoton ja raukeat silmät punareunaiset. Ne ovat rumimmat silmät mitä saattaa nähdä, niitten valkuainen on kellahtavaa ja ne katsovat kieroon. Kerjäläinen on laiha ja hyvin pitkä, kulkiessaan hän liikuttaa ruumistaan, niin että luulisi hänen kiemurtelevan eteenpäin. Hän liikkuu niin äänettömästi, ettei donna Silvia kuule hänen tuloaan. Ensimäiseksi hän huomaa kerjäläisen varjon, joka kapeana kuin käärme kiemurtelee häntä kohti.
Hän nostaa silmänsä huomatessaan varjon. Silloin kumartaa kerjäläinen hänelle ja pyytää maccaroneja.
"Maccaronit ovat tulella", sanoo donna Silvia. "Istu odottamaan, niin saat himoruokaasi."
Kerjäläinen istuutuu donna Silvian viereen, ja hetken kuluttua he alkavat puhella. Pian kääntyy puhe Falcoon.
"Onko totta, että te annatte poikienne olla työssä donna Mikaelan rautatiellä?" sanoo kerjäläinen.