"Kun sinä olet niin paljon kuljeskellut Etnalla", sanoi hän hyvin lempeällä äänellä, "olet kai joskus joutunut Gelaan?"

Cavaliere nosti silmänsä ja tuntui muistuttelevan mielessään. "Gelaan,
Gelaan?"

"Gela on kylä, jossa on satakunta taloa Monte Chiaron etelärinteellä, aivan sen juurella", jatkoi donna Mikaela, kasvojen ilme mahdollisimman viattomana. "Se on ahdattuna Simeton ja vuoritien väliin, ja muuan joen haara juoksee usein pitkin Gelan katua, niin että hyvin harvoin pääsee kuivin jaloin kylän läpi. Kirkon katto sortui viime maanjäristyksessä, eikä sitä ole voitu korjata, sillä Gela on perin köyhä. Etkö ole tosiaankaan kuullut puhuttavan Gelasta?"

Cavaliere Palmeri vastasi sanomattoman totisena. "Tutkimukset ovat vieneet minut ylös vuorelle. En ole tullut ajatelleeksi etsiä suuren filosofin huvilaa Gelasta."

"Mutta Gela on mieltäkiinnittävä paikka", sanoi donna Mikaela itsepäisenä. "Sikäläisillä ei ole mitään erityisiä navettarakennuksia. Siat asuvat alakerrassa, ihmiset kerrosta ylempänä. Gelalaisilla onkin rajattoman paljon sikoja. Ne viihtyvät siellä paremmin kuin ihmiset, sillä ihmiset ovat melkein aina sairaita. Siellä raivoaa alituinen kuume, malaria ei lopu sieltä koskaan. Siellä onkin niin kosteata, kellarit ovat aina veden vallassa ja soista nouseva usva peittää sen joka yö. Gelassa ei ole ainoatakaan puotia eikä polisia, ei postia, lääkäriä eikä aptekia. Kuusisataa ihmistä elää siellä kokonaan unhoitettuina ja villiytyneinä. Ettäkö et koskaan olisi kuullut puhuttavan Gelasta?" Donna Mikaela näytti vakuuttavan ihmettelevältä.

Cavaliere Palmeri pudisti päätään. "Nimen kai minä olen kuullut?"

Donna Mikaela loi isäänsä tutkivan katseen. Sitten hän äkkiä kumartui isänsä puoleen ja veti hänen povitaskustaan pienen käyräpäisen veitsen, sellaisen, jota käytetään viinivesoja leikattaessa.

"Empedokles raukka", sanoi hän ja samalla loistivat hänen kasvonsa veitikkamaisuutta. "Kun luulee nousseensa jumalien luo, heittääkin Etna näkyville kengän."

Cavaliere Palmeri lyyhistyi kokoon kuin kuulan satuttamana.

"Mikaela", sanoi hän torjuen, aivan kuin se, joka ei tiedä, miten puolustautua.